Kirjailija Anssi Leino

Ennen kirjailijauraansa Anssi Leino työskenteli 20 vuoden ajan diplomaattina ulkoministeriössä, jossa hän vastasi mm. Suomen suhteista Iraniin ja muihin Persianlahden maihin, Keski-Aasiaan sekä saksankieliseen Eurooppaan. 


Ulkomailla Leino työskenteli Persianlahdella, Turkissa ja Berliinissä. Hän tapasi tiedusteluvirkailijoita, autoritääristen hallintojen johtajia, toisinajattelijoita, kapinallisryhmien poliittisten siipien edustajia ja Nobelin rauhanpalkinnon voittajia. Leino vieraili EU:n ja YK:n käytävillä Brysselissä ja New Yorkissa neuvottelemassa aseistariisunnasta ja reagoinnista Lähi-idän konflikteihin. Hän kanavoi Suomen tukea yhtä lailla suurille pakolaisleireille kuin ruohonjuuritason paikallisiin kohteisiin kuten Turkin transihmisille tai lumikurkien suojeluun Iranissa (elokuvavinkki: kyseisen projektin vetäjästä kertoo koskettava Kurkien äiti  -dokumenttielokuva!)


Leinon kirjoissa näkyvät hänen omat kokemuksensa Lähi-idästä ja kansainvälisestä politiikasta.

Anssi Leino omin sanoin kirjoistaan

"Minulta on kysytty, miksi olen kirjoittanut jännitystrilogian Iranin uhasta lännelle. Halusin avata omiin kokemuksiini diplomaattina perustuen myös suomalaiselle lukijalle, miten Iran horjuttaa maailmanrauhaa - ja miten sitä vastaan taistellaan.


Tälläkin hetkellä Venäjä valmistautuu ampumaan iranilaisia ballistisia ohjuksia Euroopan maaperälle Ukrainaan ja pommittaa iranilaisvalmisteisilla drooneilla Ukrainan kyliä ja kaupunkeja. Iranin hallinto yllytti Hamasia ja Hizbollahia hyökkäämään Israeliin ja piti ruotsalaista diplomaattia panttivankina yli kaksi vuotta. Iranin vallankumouskaarti suunnittelee salamurhia ympäri maailmaa ja värvää avukseen rikollisia ja ammattiterroristeja. Ulkomaille paenneita toisinajattelijoita kidnapataan takaisin Teheraniin. Iranin salainen verkosto hankkii tekniikkaa maan ydinohjelmaan myös Suomesta. Suomalaiset purjehtijat jäivät Iranin liittolaisten tulituksen keskelle ja Iranin rannikkovartiosto pidätti suomalaisia veneilijöitä Persianlahdella.


Kirjani pureutuvat näiden uutisten taustalle. Samalla lukija pääsee viihtymään ajankohtaisen jännityskirjallisuuden parissa!"

Anssi Leinon kirjat mediassa

Anssi Leino on Suomen John Le Carre

Helsingin Sanomat 10.1.2024


”Yritän pitää diplomatian arjen näkyvissä”, Anssi Leino sanoo.


Arki on kuitenkin vain lähtökohta, sillä pian alkavat epätavallisemmat käänteet.


”Periaatteessa kaikki voisi tapahtua näin. Jos asiat siis menisivät huonosti, ja jos diplomaatit ja muut virkamiehet tekisivät todella huonoja ratkaisuja, silloin voitaisiin päätyä tällaisiin tilanteisiin.”


---


Anssi Leinon diplomaattiura keskittyi enimmäkseen Lähi-itään. Hän työskenteli Turkissa ja Arabiemiraateissa, ja Helsingissäkin työskennellessä hänen seuranta-alueenaan oli Lähi-itä ja Keski-Aasia. Työuraan mahtui myös komennus Saksaan.


Tästä johtuen myös hänen dekkarinsa keskittyvät Lähi-itään, sekä pian valmistuva ensimmäinen trilogia että mahdollisesti myös tulevat kirjat.


”Kansainvälisten virtausten törmäyspiste on Lähi-idässä”, Leino kertoo.


Siitä todisteena tarvitsee vain katsoa Israelin ja terroristijärjestö Hamasin sotaa. Hamasin ja Libanonista käsin toimivan Hizbollahin taustatukena on pitkään ollut juuri Iran, jonka ulkopolitiikan kulmakivenä on Israelin-vastaisuus. Samaan aikaan Iran on alkanut toimittaa aseita Venäjälle avustaakseen sen hyökkäystä Ukrainaa vastaan.

Anssi Leino Kauppalehdessä

Kauppalehti 5.10.2023


Leino kirjoittaa siitä, mikä pahimmillaan voisi mennä pieleen, jos diplomatia epäonnistuu.


”Avaan jännityskirjallisuuden keinoin sitä, mitä diplomaattimaailmassa voisi tapahtua. Iranilla on esimerkiksi tapana vangita alueelleen eri tavoilla eksyneitä ulkomaalaisia matkailijoita. Ensimmäisen kirjan lähtökohta on tilanne, jossa suomalaisia jäisi vangiksi Iraniin. Toinen kirja liittyy enemmän siihen, että Iran harrastaa pakolaisvakoilua ja mihin semmoinen voisi pahimmillaan Suomessa johtaa.”

Kansan Uutiset 30.10.2022

Uutena kirjoittajana Anssi Leino hallitsee trillerin lainalaisuudet, mutta tuo siihen omalla taustallaan myös uutta. Maailmanpoliittinen peli on tässä lajityypissä itsestäänselvyys, mutta Leino kertoo myös diplomaattisista nyansseista maailman kriisipesäkkeissä. Hänellä on kuitenkin älyä olla rasittamatta lukijaa liikaa niillä.